Viikate Tavastialla (21.11.2009)

 

Jos oli torstaina Nosturissa The Grammersin ja Doom Unitin keikalla vielä hieman laimea tunnelma ja vähänlaisesti yleisöä, niin toista oli perjantaina Tavastialla.

"Viikate Huudiloilla"-kiertue alkaa olla loppusuoralla ja kiertueen neljänneksi viimeinen veto oli vuorossa Tavastialla. Tavastian jälkeen vuorossa on enää yksi keikka Tallinnassa sekä kaksi vetoa bändin kotikonnuilla Kouvolassa. 

Keikalle mentäessä Tavastian ovea koristi "SOLD OUT"-lappu, joka osoittaa, että kaihomielinen rautalankarock uppoaa edelleen yleisöön. Ja sama kävi ilmi myös keikan aikana salissa. Täyteen ahdettu Tavastia eli hienosti keikan mukana takariviä ja parvea myöden ja silminnähden tyytyväisiä saamastaan vastaanotosta bändin jäsenet olivatkin. 

Puolentoista tunnin aikana kuultiin laaja kattaus Viikate-tuotantoa depyyttialbumin Yönseudusta lähtien aina tuoreimman "Kuu Kaakon Yllä"-albumin kappaleisiin. Uuden albumin kappaleet toimivat livenä hienosti ja antavan lisää valinnanvaraa bändin keikkasettiin.

Keikan alkupuolen seurasin eturivistä kameran kanssa, kunnes siirryin parempien soundien toivossa hieman taaemmaksi, todeten, että "hieman taaemmaksi" tarkoitti tässä tapauksessa aivan taakse. Niin täyteen oli Tavastia alakulon ystäviä ahdettu!

Keikan kuvasaldoa alla olevien kuvien lisäksi Flickr-sivuillani.

dsc_0154.jpg 

Arvo ja Kaarle

 

dsc_0363.jpg

Kaarle ja välispiikin aika

 

dsc_0650.jpg

Viikate loppuunmyydyn yleisön edessä