Tie Damaskokseen -kiertue Tavastialla (8.12.2009)Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen, Kauko Röyhkä
Kolmen laulajan ja lauluntekijän joukkio kokoontui tiistaina Tavastialle, josta alkoi viiden keikan mittainen Tie Damaskokseen -kiertue. Matti Johannes Koivun, Jarkko Martikaisen ja Kauko Röyhkän lisäksi kiertueelle piti osallistua myös Samae Koskisen, mutta sairausloman vuoksi hän joutui jättämään kiertueen väliin. Johtuneeko mies ja kitara -tyyppisen musiikin pelkistetystä ulkoasusta vai mistä, mutta huomattava seikka keikalla oli se, miten hyvin yleisö keskittyi kuuntelemaan lavalla esiintyviä artisteja. Eturivissä kuvia ottaessa oman kameran sulkimen naksahduskin tuntui lähes häiritsevän äänekkäältä yleisön hiljaisuuden rinnalla. Toki myöhemmin keikalta löytyi se hieman muita äänekkäämpikin yleisön osakas, joka muistutti, että ollaan rock-klubilla. Ensimmäisenä settilistalla oli Matti Johannes Koivun osuus, jossa kuultiin kitaran lisäksi myös urkusäesteistä musiikkia. Huomattavaa illan kokoonpanossa on myös se, että Matti Johannes Koivu on syntynyt vuotta myöhemmin kuin Kauko Röyhkä on julkaissut depyyttialbuminsa. Melkoisen pitkällä aikajänteellä siis liikuttiin. Illan vahvaa antia jatkoi Jarkko Martikainen, joka lunasti Ryhmäteatterin keikalla tekemänsä lupauksen, ja oli treenannut ”Joulu on juhlista pahin” -kappaleensa keikkakuntoon. Martikaisen keikan aikana aisti hyvin myös toisen merkittävän seikan, joka liittyy tällaiseen akustisempaan keikkamuotoon, nimittäin yleisön ja artistin välisen kontaktin. Viimeisenä vuorossa oli joukkion veteraani, Kauko Röyhkä, joka kahdesta aiemmasta esiintyjästä poiketen käytti soittimenaan sähkökitaraa. Leppoisasti istuskellen soitellut Röyhkä soitti pitkän listan tuotantoaan, jonka jälkeen encoreen kutsuttiin vahvistukseksi myös Jarkko Martikainen. Illan viimeinen biisi, Röyhkän käsialaa oleva Tie Damaskokseen hoidettiin koko kolmikon voimin. Hieno ilta ja osaavia miehiä lavalla! Kuvia keikalta löytyy Flickr-sivuiltani: Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen, Kauko Röyhkä
Matti Johannes Koivu
Jarkko Martikainen
Kauko Röyhkä
|