Summer Up 2010 (9-10.7. 2010)
Lahdessa, idyllisellä Mukkulan rannan alueella järjestettävä hiphop- ja reggaefestivaali Summer Up pyrki tänä vuonna ottamaan yhä suurempaa jalansijaa sekä kotimaisten että pohjoismaisten hiphop-tapahtumien rintamalla. Helteinen sää, hyvä kattaus artisteja sekä samalla alueella olleet oheistapahtumat toivatkin Mukkulaan kaksipäiväisen festivaalin aikana lähes 11 000 kävijää. Festivaalijohtaja Martin Mustonen kuitenkin lupailee, että laajentuminen jatkuu vielä ensi vuonnakin. Itse olin paikalla vain perjantaina, festivaalin avauspäivänä, ja sain heti huomata tapahtuman suosion. Pääportilla oli pitkä jono ihmisiä odottamassa turvatarkastusta ja festivaalialueelle pääsyä. Ensimmäisenä esiintyneen Chicago Allstarsin setti oli jo ehtinyt loppua ennen kuin pääsin alueelle ja lavalla olikin jo riimejään heittämässä tulevaisuuden lupaukseksi mainostettu Juno. Helteisessä ilmassa lämpö nousi kuitenkin vielä korkeammalle, kun Junon jälkeen esiintymisvuoron sai Jukka Poika, jonka biisejä yleisökin lähti jo laulamaan mukana. Samalla alueella järjestettiin myös Summer Up Street Dance tapahtuma sekä Summer Up Graffiti, joten nähtävää riitti paljon. Kun roudaustauotkin olivat varsin lyhyitä kehyestä kalustosta johtuen, joutuikin alueella liikkumaan eri tapahtumien välillä niin, että väkisin jotain jäi aina näkemättä. Hyvästä artistikattauksesta huolimatta Street Dance tapahtumakin näytti kuitenkin keräävän mukavasti yleisöä. Perjantain artisteista selvästi suurimman yleisön saivat kaksi viimeistä esiintyjää, Raappana ja Jätkäjätkät, joista jälkimmäinen valitettavasti vain aloitti lähes puoli tuntia myöhässä aikataulusta. Edellä mainittujen lisäksi perjantaina lavalla nähtiin myös Paleface, Stig Dogg & DJPP, Kemmuru sekä Ritarikunta. Kuvia perjantain festivaalipäivästä Flickrissä.
|