Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Myötätuulirock 2010 (18.-20.6.)

Tuttuun tapaan viikkoa ennen juhannusta järjestettävä Myötätuurirock Vantaan Hakunilassa paisui tänä vuonna jo kolmipäiväiseksi festivaaliksi. Toinen selkeä muutos MTR:n osalta oli selvä painotus ohjelmiston metallipitoisuuteen. Viime vuosina MTR on tarjonnut ”jokaiselle jotakin” tyyppisen kattauksen, mutta nyt keskityttiin koko festivaalin ajan raskaampaan musiikkiin. Festivaalin oma slogan kesälle olikin: ”MTR 2010 - hevimpänä kuin koskaan!”

Jos oli musiikilliseksi linjaksi valittu hieman raskaampaa osastoa, niin samaa linjaa noudatteli myös festivaalisää. Perjantaina ja lauantaina oli tarjolla tummanpuhuvaa taivasta, joka aika ajoin heitti festivaalikansan niskaan reilustikin vettä. Sunnuntaina pilvet kuitenkin väistyivät ja yksi aurinkoinenkin päivä Hakunilassa nähtiin.

Perjantai

Perjantai vietiin läpi kuuden bändin voimin. Festivaalin avasi ahkerasti kesäfestareita kiertävä Doom Unit. Itse en tähän junaan vielä ehtinyt, vaan saavuin paikalle vasta Blaken noustessa lavalle. Perjantain aurinkoisimmat hetket nähtiin Blaken jälkeen, kun lavalle nousi Viikate. Nähtävästi nämä miehet soittavat aina aurinkoisella säällä, sillä pilvet tuntuvat ainakin jossain määrin aina väistyvän, kun Kouvolan miehet kiipeävät lauteille.

Perjantain osalta katsoin vielä Tarotin ja Ensiferumin esiintymistä, mutta päivän pääesiintyjä, Exodus, jäi näkemättä. Huhujen mukaan USA:n trashpumppu veti MTR:ssä vaikuttavan setin. 

Lauantai

Lauantaina saavuin festivaalialueelle samaan aikaan sateen kanssa, joka jatkuikin sitten läpi illan. Sateen alkaessa päivä oli ehtinyt jo niin pitkälle, että lavalle nousi jo lauantain viides esiintyjä Mokoma. Sateesta huolimatta lauantaina oli selvästi enemmän yleisöä kuin perjantaina, joskin illan aikana pahimmat sateet saattoivat osan yleisöstä ajaakin ennen aikaisesti kotiin.

Mokoman jälkeen lavalla esiintyivät Korpiklaani, Swallow the sun ja Stam1na, mutta osa odotuksesta oli jo suunnattu mystiseen tyhjään slottiin, joka oli ohjelmistoon jätetty ennen lauantain viimeistä esiintyjää Turisasta. 

H-hetken lähestyessä monien huulilla pyörikin jo H-alkuisen bändin nimi ja huhut osoittautuivat myös oikeiksi. Myötätuulirockin yllätysesiintyjänä lavalle nousi dinosaurus- ja lohikäärmeasuissaan Hevisaurus -yhtye, joka normaalisti soittaa lähinnä lapsi- ja perheyleisöille. Bändi kuitenkin toimi festivaalin lauantai-illassa varsin hienosti ja yleisön joukossa oli havaittavissa melkoista karnevaalihenkeä.

Sunnuntai

Kuten jo tuli todettua, sunnuntai oli se festivaalin aurinkoisin päivä. Nurmikentälle olikin kertynyt mukava joukko yleisöä, ja osa viettikin päivää enemmän piknik-hengessä istuen ja samalla nauttien musiikista. 

Sunnuntainakin osa bändeistä jäi näkemättä, kun vierailin alueella vain iltapainotteisesti muutaman tunnin ajan. Kotimaisen Suburban Triben lisäksi ehdin kuitenkin nähdä sunnuntain molemmat ruotsalaisvieraat, Royal Republicin ja Mustaschin, jotka molemmat heittivätkin ihan toimivat setit. Varsinaista tungosta lavan edustalle ruotsalaisetkaan eivät aiheuttaneet, mutta yleisö oli kuitenkin kolmannen festivaalipäivän uupumuksesta huolimatta vielä hienosti mukana. 

Festivaalin viimeisen esiintyjän kunnia lankesi tänä vuonna Amorphis -yhtyelle, mutta siinä vaiheessa itse olin jo purkamassa viikonlopun kuvasaldoa tietokoneelle. Kuvia Myötätuulirockista löytyy Flickr-galleriastani. 


dsc_0247.jpg

 

Ensiferumin esiintyessä yleisössäkin oli meininki korkealla.

dsc_0239.jpg

MTR:n yllätysesiintyjä oli Hevisaurus

dsc_0096.jpg

Mustasch