Heinolassa Jyrää -09 (16.8.2009)

Pahat kielet väittävät festarikesän loppuvan jo Ankkarockin tienoilla, mutta elokuun puolessa välissäkin mennään vielä täyttä vauhtia, vaikkakin pienimuotoisemmin. Sen verran pitkän historian Heinolassa Jyrää-konsertit kuitenkin omaavat, jottei tätäkään tapahtumaa aivan tyystin sovi unohtaa.

Nykymuodossaan Heinolassa Jyrää toimii katetulla kesäteatterin lavalla kolmen bändin voimin ja tämän vuoden kattauksesta vastasivat Scandinavian Music Group, PMMP sekä kotikonnuillaan soittanut Apulanta.

Sää ei päivän aluksi juuri mairitellut, mutta siitä huolimatta jo Scandinavian Music Groupin aikaan kesäteatterille oli ahtautunut melkoinen joukko väkeä. Yleisön joukosta kantautuikin kommentteja, että kesäteatterin tila on liian pieni tällaiselle tapahtumalle.

PMMP:n soittaessa omaa settiään oli loputkin kolot alueella täytetty ja osa yleisöstä lähinnä tyytyi kuuntelemaan showta, koska näköyhteyttä lavalle ei yleisömäärästä johtuen kaikilla ollut enää mahdollista saavuttaa. PMMP:n keikkaa varjosti hieman Miran flunssainen ja käheä ääni, mutta vauhtiin lavalla se ei näyttänyt vaikuttavan. PMMP:n keikoilta ei energiaa ja liikettä puutu. Päävastuun laulamisesta kuitenkin kantoi Paula, Miran keskittyessä tanssimiseen. Rusketusraidat -kappaleen aikana muutama onnellinen fani pääsi myös lavalle asti laulamaan ja paikkamaan lauluosuuksia.

PMMP:n aikanakin nähtiin jo vilahduksia auringosta, mutta takuuvarmana auringontuojana voidaan pitää Apulantaa. Taivas ainakin näytti selkenevän PMMP:n keikan jälkeen ja mitä luultavammin Apulanta sai soittaa kotiyleisölleen auringonpaisteessa. Itseltäni Apulanta jäi kuitenkin tällä kertaa katsomatta, mutta tuskinpa bändi kesäteatterin yleisöä kylmäksi jätti.

Kuvia Heinolasta Flickrissä.

 

pmmp052.jpg

Miran sairastaessa flunssaa, Paula haki laulutukea yleisön joukosta.

pmmp021.jpg

Flunssasta huolimatta Mira jaksoi tanssia.

smg026.jpg

Scandinavian Music Groupin Terhi Kokkonen