Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Flow festival 2010

Seitsemättä kertaa järjestetty Flow festivaali teki uuden yleisöennätyksensä, kun tapahtumassa vieraili neljän päivän aikana yhteensä noin 50 000 kävijää. Ja se myös näkyi! Vaikka tapahtumapaikkaa olikin laajennettu aiemmasta, oli osa yleisöstä sitä mieltä, että lauantaina alueella oli liian ahdasta. Etenkin illan viimesten päälavan artistien Robynin ja M.I.A.n keikkojen aikana alue oli varmasti kapasiteettinsa äärirajoilla. 

Lauantain esiintyjälistan aloitti kuitenkin Maria Gasolina, joka joutui aloittamaan keikkansa käytännössä tyhjän kentän ottaessa musiikin vastaan, sillä portit alueelle avattiin myöhässä, mutta Maria Gasolinan keikka alkoi kuitenkin aikataulun mukaisesti.

Päälavalla nähtiin lauantaina edellä mainittujen lisäksi myös Uusi Fantasia yhtyeen esitys, joka tuntui lähinnä taustamusiikilta sekä Husky Rescuen keikka, joka tuntui uppoavan paikalla olleeseen yleisöön varsin mukavasti. Ennen Robynia päälavalla esiintyi vielä Timo Lassy Orchestra. 

Vaikka M.I.A. saikin valtavan yleisön hyvin mukaansa, tuntui tämän tähden esitys kuitenkin lähinnä kohkaamiselta, jos vertaa sitä telttalavan puolella esiintyneeseen Omar Souleymaniin. Tämä syyrialainen esiintyjä sai teltassa aikaan valtaisan hurmoksen ja ainakin eri keskustelupalstoja selaamalla vaikuttaa siltä, että monen muunkin mielestä Omar oli illan kovin esiintyjä. 

M.I.A.n esiintymisen miinuspuoliin on laskettava vielä sekin, että hänen henkilökuntansa oli turvallisuussyihin vedoten rajannut sallittujen kuvaajien määrän kahteenkymmeneenviiteen ja näin ollen noin monet paikalla olleista kuvaajista, minä mukaanlukien, jäivät ilman pääesiintyjän kuvia. 

Sunnuntaina tein enää pikaisen iltapäivävisiitin alueelle, jonka aikana mm. Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet soitti leppoisan keikan päälavan avaajana sekä Vallilan Tango yritti tanssittaa yleisöä Flown Takapihalla. Ainakaan keikan alkupuolella ei vielä kovin moni tanssiin kuitenkaan lähtenyt. 

Kuvia Flow festivaalilta Flickrissä. 

 

husky_rescue_4.jpg

Husky Rescue