D'espairsRay Nosturissa (25.7.2009)
Japanilainen Visual-kei tyylilajia edustava D'espairsRay pistäytyi meneillään olevalla Euroopan-kiertueellaan myös Helsingissä ja veti Nosturiin mittavan joukon yhtyeen faneja. Japanilaisen rockin suosio on Suomessa korkealla ja sen huomasi myös eturivissä olleiden vannoutuneiden fanien kasvoista, kun bändi soitti ensimmäisiä biisejään. Eturivissä nähtiin niin verta, hikeä kuin kyyneleitäkin. Hiki virtasi muutenkin, sillä Nosturin ilmasto tuntui olevan trooppisen lämmin. Siitä huolimatta paikalle saapuneet ihmiset nauttivat näkemästään ja kuulemastaan ja oikeastaan koko Nosturi takariviä ja yläkertaa myöden eli hienosti mukana keikan aikana. Helsingistä D'espairsRay suuntaa vielä Moskovaan ja Berliiniin, jonka jälkeen yhtye lähtee kiertämään jälleen kotimaansa lavoja. Kuvia Nosturin keikalta Flickr-sivuillani.
D'espairsRayn laulaja Hizumi.
|