Maailma Kylässä -festivaali & Kumpulan Kyläjuhlat 2010(1.6.2010) Toukokuun viimeinen viikonloppu oli Helsingissä musiikin juhlaa. Lauantaina samanaikaisia tapahtumia oli useita ja oli vaikea tehdä valintaa minne kannattaisi suunnistaa.
Maailma Kylässä -festivaali Aloitin sateisen aamupäivän Kaisaniemestä ja Maailma Kylässä -festivaalilta. Kaisaniemen puistossa ja Rautatien torilla järjestetty tapahtuma veti viikonlopun aikana 70 000 hengen yleisön, joten epävakaisesta säästä huolimatta tapahtuma saavutti tavoitteensa. Itse en ehtinyt tällä festivaalilla katsoa ja kuvata kuin kolme esiintyjää. Monsuuni-lavan ohjelmiston aloitti lauantaina kotimainen Manna, joka hieman sateisesta säästä huolimatta oli vetänyt paikalle jo kohtuullisen joukon yleisöä. Mannan räväkkää rokkia ja paikoin rauhallisempaakin menoa tarjonnut setti oli hyvä avaus päivälle. Mannan jälkeen suuremmalla Savanni-lavalla esiintyi taannoin uuden levynsä julkaissut ja edellisellä levyllään mainetta niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa niittänyt Anna Puu. Annan aloittaessa sade oli jo onneksi väistynyt ja leppoisasta keikasta saatiin nauttia parhaimmillaan jopa auringonpilkahdusten saattelemana. Monsuuni-lavalla oli seuraavana vuorossa tunnelmallista electro-folkkia tarjonnut Valravn. Toista kertaa Maailma Kylässä -festivaalilla esiintynyt bändi sai telttaan säpinää ja ainakin eturivissä oltiin antaumuksella mukana koko keikan ajan.
Kumpulan Kyläjuhlat. Kaisaniemen jälkeen matka jatkui ruokailun kautta hieman pienimuotoisemman, mutta sitäkin sympaattisemman tapahtuman pariin Kumpulaan. Päivän aikana Kumpulan kyläjuhlilla oli ollut tarjolla monia esiintyjiä sekä mm. Kilometrin mittainen kirpputori Limingantiellä. Illalla kirpputori oli jo aikalailla hiljentynyt, mutta esiintyjiä oli tarjolla edelleen. Saavuin paikalle sopivasti hieman ennen kuin juhlavalla oli esiintymisvuorossa Samuli Putro. Kuuden kappaleen mittainen setti oli varsin nopea, mutta toimiva. Putro bändeineen soitti pari kappaletta menestyksekkäältä Elämä on juhla -albumilta ja muutoin keskittyi esittelemään uutta materiaalia. Varsinainen vetonaula Kumpulassa oli kuitenkin PMMP. Lavanedusta ja nurmikenttä oli ennen PMMP:n esiintymistä jo niin täynnä, että kameran kanssa oli turha enää kuvitellakaan pääsevänsä riittävän lähelle. Kauempaakin keikasta olisi voinut nauttia, mutta ongelmaksi muodostui keikkaa vaivanneet ääniongelmat sekä muutoinkin varsin alhainen äänitaso. Sovitukset olivat keikalla hieman normaalista poikkeavia ja mukava niitä olisi ollut paremminkin kuulla, mutta tällä kertaa ihmisten puheensorina ja muut äänet onnistuivat melko kattavasti peittämään keikan äänet. Alla muutamia kuvia molemmista tapahtumista. Lisää Maailma Kylässä -festivaalin kuvia löytyy täältä. Kumpulan kuvat tämän linkin takaa.
Valravn yhtyeen solisti Anna Katrin Egilstrø
Manna
Anna Puu
Samuli Putro Kumpulan Kyläjuhlilla |