Kivenlahti Rock -09
Vuonna 1996 ensimmäisen kerran Espoossa järjestetty Kivenlahti Rock on kasvanut pienestä ilmaistapahtumasta kolmipäiväiseksi festivaaliksi. Festivaalin historiaan mahtuu muutaman vuoden tauko 2000-luvun alkupuolella, mutta tällä hetkellä festivaali vaikuttaa elinvoimaiselta. Tänä vuonna festari oli siis ensimmäistä kertaa historiassaan kolmipäiväinen ja ajoittui päivämäärille 5-7 kesäkuuta. PERJANTAI Festivaalin avauspäivänä oli tarjolla pääasiassa tasaisen harmaata taivasta maustettuna muutamilla sadekuuroilla. Ensimmäisenä esiintyjänä tämänvuotisen Kivenlahti Rockin lavalle kapusi Femma-palkinnon "Veden äärelle"-albumillaan pokannut Sara. Harmaa sää ja aikainen ajankohta verottivat yleisöä ja Sara saikin esiintyä vielä melko pienelle yleisömassalle, mutta joka tapauksessa festarit saatiin potkaistua käyntiin. Varsinainen alkupotku tuli kuitenkin omasta mielestäni vasta Fosters-teltan puolella, jonka avausesiintyjänä toimi Suburban Tribe. En tiedä, olisiko Suburban Triben paikka ollut jopa päälavalla, mutta ainakin tiivistunnelmaisessa teltassa bändi toimi loistavasti. Päälavan muut kotimaiset esiintyjät perjantaina olivat jokin aika sitten kahdeksannen studiolevynsä julkaissut Maj Karma sekä erinäisten palkintopöytien antimia kahminut Stam1na. Fosters-teltassa Suburban Triben lisäksi esiintyivät Lapko, sekä rock-musiikin keskelle mukavan lepposia säveliä soitellut Reino & The Rhinos. Perjantain pääesiintyjänä lavalle kiipesi jo pitkän uran tehnyt brittibändi Cradle of Filth.
LAUANTAI Sää ei kummemmin ollut muuttunut lähdettäessä Kivenlahti Rockin toiseen päivään. Pahin sateenuhka ehkä kuitenkin oli jo pikkuhiljaa väistymässä, mutta kuuroluontoisiin vesisuihkuihin oli silti syytä varautua. Matkalla kohti Kivenlahtea tuli nimittäin paikka paikoin melko napakastikin vettä. Pienimuotoisen sateen keskellä toisen festivaalipäivän avasi päälavan osalta Maija Vilkkumaa. Kokenut ja suosittu naisartisti veti perusvarman setin, ja tuskin kukaan mitään varsinaisia yllätyksiä keikalta odottikaan. Telttalavalla meno oli taas muutaman asteen verran kovempaa, kun toisen festivaalipäivän avasi Ilja Jalkasen luotsaama Kiuas. Lauantaina teltassa esiintyi myös Kivenlahti Rockin todellinen konkaribändi, Kuukoirat, joka on ollut mukana Kivenlahti Rockissa festarin jokaisena vuotena. Lisäksi teltan puolella nähtiin Happoradio ja Clark Kent. Päälavan puolella Maija Vilkkumaan jälkeen meno muuttui raskaammaksi kun lavalle kiipesivät seuraavina kotimaiset Diablo ja mukavaa välispiikkikommunikaatiota yleisön kanssa harjoittava Kotiteollisuus, sekä ruotsalainen Backyard Babies. Satunnaisia auringonpilkahduksia nähtiin pitkin päivää, mutta kun päälavalle kiipesi illan viimeinen esiintyjä, Apulanta, niin pilvet väistyivät ja illan pääesiintyjästä saatiin nauttia leppoisassa ilta-auringon paisteessa.
SUNNUNTAI Festareiden viimeinen päivä mentiinkin sitten jo melko aurinkoisissa tunnelmissa. Päivän aloitti telttalavan puolella King Star, joka itseltäni kuitenkin jäi näkemättä. Ensimmäinen bändi, jota sunnuntaina pääsin todistamaan, oli päälavan avannut Egotrippi. Aurinkoinen sää oli vetänyt Kivenlahteen jo tässä vaiheessa päivää melko suuren yleisön. Egotripin poljento oli melko rauhallista, mutta jälleen kerran telttalavan puolella paiskottiin menemään hieman kovemaa. Vuoden tulokas -palkinnon Finnish Metal Awardseissa vuonna 2007 voittanut Profen Omen räyhäsi täydellä sydämellä koko settinsä läpi ja nosti varmasti ainakin eturivissä lämpöä korkealle. Metallimusiikilla jatkettiin myös päälavalla, jossa esiintyi suomalaisesta mytologiasta musiikkiinsa vaikutteita ottava Amorphis. Amorphiksen jälkeen heittäydyttiinkin sitten aika paljon rauhallisempaan menoon, kun telttalavan puolella vuoronsa sai Maritta Kuula & Karvanopat. Omalta osaltani Festarit loppuivatkin siihen, mutta mainittakoon nyt vielä, että Karvanoppien jälkeen Kivenlahdessa esiintyivät vielä Don Johnson Big Band, Joensuu 1685, Von Hertzen Brothers, Jukkapoika & Tiskipekka sekä tanskalainen D.A.D.
Lisää Kivenlahti Rockista ottamiani kuvia löydät täältä.
|