22.5.2009; Keimola -09
Vantaalta löytyy metsäinen alue, joka on kaavoitettu ja tunnetaan Marja-Vantaan alueena. Ratahallintokeskus on suunnitellut kehärataa tämän alueen läpikulkevaksi. Aiemmin alueella oli aivan toisenlainen rata. Metsän keskellä on edelleenkin nähtävissä selvät jäljet 60- ja 70-luvuilla toimineesta Keimolan moottoriradasta. Rata-autoilija Curt Lincolnin perustama rata avattiin vuonna 1966 ja viimeiset viralliset kilpailut radalla ajettiin vuonna 1978, jonka jälkeen radan omistanut Wihuri-yhtymä lopetti rataan kohdistuneet investoinnit kannattamattomina. Aikoinaan radalla järjestettiin paljon mm. F2-luokan kilpailuja ja Keimolassa ovatkin kurvailleet mm. sellaiset nimet kuin Jim Clark, Graham Hill ja Jack Brabham. Rata on siis aikoja sitten jo hiljentynyt, mutta yllättävää kyllä, edelleen jollain tavalla olemassa Hämeenlinnan moottoritien varressa, metsän keskellä. Kävin katsomassa miltä Keimola näyttää vuonna 2009. Radan valvontatorni on edelleen pystyssä, tosin sisäänkäynti on muurattu umpeen.
Tornin kyljessä on edelleen nähtävissä mainostekstejä vuosikymmenien takaa.
Keimolan paalupaikka. Tästä ei enää kovin räjähtävää lähtöä voisi ottaa - sen verran on puita eteen kasvanut.
Muutoin pääsuora näyttää tältä.
Kanttareitakin vielä mutkien reunamilta löytyi.
Jotkin osat radasta ovat edelleen varsin hyvin näkyvissä, jopa jollain lailla ajokuntoisina.
Rata-alueelta löytyi parikin autoa, mutta autot olivat vähintäänkin yhtä raadollisessa kunnossa kuin itse rata.
Tällaiselta siis näyttää Keimolan moottorirata toukokuussa 2009. Hieman lisää kuvia löytyy myös Flickr-sivuiltani.
|