Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

18.3.09 Kuva/päivä

Aloitan tämän osion palaamalla aivan vuoden alkuun, kun päätin kokeilla kehittää itseäni ottamalla viikon ajan yhden hyvän kuvan viikon jokaisena päivänä. Kuulostaa helpolta, mutta loppujen lopuksi se onkin yllättävän haastavaa, etenkin jos on taipuvainen itsekriittisyyteen.

Viikko kuitenkin palveli tarkoitustaan; kun on pakko etsiä kuvattavaa jokaisena päivänä, niin ainakin siinä on koko ajan ns. silmä tarkkana. Jotkuthan harrastavat tällaista kuva/päivä systeemiä ympäri vuodenkin (esim. täällä http://onephotoperday.com/), mutta itselleni tuollainen viikon kokeilu oli ihan riittävä. Ei kannata haukata liian suurta palaa kerrallaan, jottei kyllästy!

 

Tällaista sain viikon aikana aikaan:

010109.jpg

Vuoden ensimmäinen kuvavalinta oli ehkä aika itsestään selvä, mutta ansaitsi paikkansa. Puolenyön jälkeen vuoden ensimmäisenä päivänä otettu ilotulituskuva.

020109.jpg

Toisena päivänä joutuikin jo etsimään kuvattavaa, ja päivän kuvaksi valitsin tämän hieman rähjäisen näköisen rakennuksen, jonka vieressä sinisellä taivaalla kuun sirppi möllötti jo iltaa odottaen. 

030109.jpg

Kolmas kuva; aurinkoinen päivä ja meren jää. Kirkas päivä oli vetänyt paljonkin ihmisiä jäälle ja useamman kuvan otinkin jäällä kävellessäni. Päivän kuvaksi valitsin tämän, jossa pieni lapsukainen harjoitteli luistelua, vielä hieman hatarin ottein.

 040109.jpg

Neljäs kuva oli vähän tämmöistä suljinaikatestailua metroasemalla. Tästäkin ideasta oli toinenkin kuvaversio, mutta itse tykästyin tähän, jossa ihmiset liikkuvat metrosta sisään ja ulos, mutta yhdet paikallaan olevat jalat jäävät terävämpänä kuvaan. 

050109.jpg

Viidennen päivän kuvan otin sisätiloissa. Eräänlaista kotistudiotestailua. Kohteena vanha tykinkuula ja taustana musta lakana, johon hieman ohjailin valoa tavallisella pöytälampulla ilman varjostinta. Tästäkin kohteesta tuli myös muita versioita, mutta valitsin tämän.

060109.jpg Kuudennen päivän kuvassa on hieman tällaista laitakaupungin tunnelmaa. Sillan alla oleva skeittiparkki, johon oli jäänyt lojumaan rikkoutuneita skeittilaudan palasia

070109.jpg

Viimeinen onkin sitten tällaista syväterävyysalueen hakua ja talvista tunnelmaa. Jossain määrin myös pyrin siihen, etteivät minkään päivän kuvat olisi kovin samankaltaisia, niin siksi myös tällainen luontokuva lunasti hienosti paikkansa.

 

Kaikista kuvista löytyy myös isompia versioita Flickr-sivuiltani. Tällainen viikon kestävä kokeilu oli ihan hauska ja jossain vaiheessa ajattelin kokeilla uudestaan esim. mustavalkoteemalla.